Avioehto
Mikä ja miksi?
Avioliiton päättyessä aviopuolisoiden omaisuudet lasketaan yhteen ja kumpikin saa puolet säästöstä, ellei toisin ole sovittu avioehtosopimuksella. Sellaista omaisuutta, johon toisella puolisolla on tällainen oikeus, kutsutaan avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi. Avioehtosopimuksella voidaan sopia, että kaikki tai tietty omaisuus ei ole avio-oikeuden alaista. Avioehtosopimuksen voi tehdä ennen avioliittoon menemistä tai koska tahansa sen aikana.
Jos avioehtosopimusta ei ole tehty ja avioliitto päättyy, on enemmän omistavan maksettava vähemmän omistavalle tasinkoa, niin paljon, että kumpikin puoliso saa puolet yhteenlasketusta säästöstä. Osituksen jälkeen kumpikin omistaa yhtä paljon.
Aviopuolisoiden omaisuuksien määrät (omaisuus, josta on vähennetty mahdolliset velat).
On lukuisia vaihtoehtoja, miten avioehtosopimuksella voi sopia avio-oikeuden rajoituksista.
Voidaan sopia esimerkiksi, että kummallakaan puolisolla ei ole lainkaan avio-oikeutta toisen omaisuuteen tai rajata tietty omaisuus on avio-oikeuden ulkopuolelle. On mahdollista myös sopia, että avio-oikeus on, jos avioliitto päättyy toisen kuolemaan, mutta ei ole, jos avioliitto päättyy avioeroon.
Jos kyseessä on kansainvälinen avioliitto, suosittelemme että avioehtosopimuksen yhteydessä sovitaan, minkä maan lakia sovelletaan avioehtosopimukseen.
Avioehtosopimus, asiakirjapohjan esikatselu
Tilaa asiakirjapohja
Avioehto
Vaihe 1
Lisää asiakirja ostoskoriin

AsiakirjapohjaAvioehto
Vaihe 2
Valitse haluamasi lisäpalvelut

Asiakirjan AvioehtoTarkastus
Lisää ensin asiakirja ostokoriin.

Asiakirjan AvioehtoEtäneuvonta
Lisää ensin asiakirja ostoskoriin.
Vaihe 3
Siirry maksamaan
Kiitos, en tarvitse lisäpalveluita, haluan ostaa vain asiakirjan.
Siirry maksamaan